fbpx

Elokuu 2018 – Mika Kotonen

JWD Palveluiden seuraava, järjestyksessään toinen, kuukauden työntekijä on valittu työmaan ja asiakkaiden antamaan palautteen mukaan. Palkinnon saa kova ja ahkera maanrakennustyöntekijä, kuka vastaa puhelimeen ihan omalla nimellä (=Mika Kotonen).

Mika on kova kalamies ja tykkää käydä vapaa-ajalla kalassa. Tästä johtuen JWD palkitsee Mikan Kalastustarvikeliike Wobblerin lahjakortilla. Päästetään Mika valitsemaan itse vieheensä ja päivittelemään ”kalustoa”, jotta saadaan kalajuttuihin entistä enemmän värikynää. JWD Palvelut onnittelee Mikaa kuukauden työntekijä palkinnosta!

Seuraavaksi ojennetaan mikrofoni Mikan suuntaan ja kysellään herran kuulumisia:

Miten tullaan valituksi kk-työntekijäksi / mikä tekee hyvän työntekijän?

Oma-aloitteisuus on aika pirun tärkeää. Mä olen 30 vuotta näitä hommia tehnyt, niin en joka asiaa jännitä työmaalla. Uusia tai vanhojakaan juttuja. Mutta se oma-aloitteisuus on tosi tärkeetä. Siitä on hyvä lähteä hommaan kuin hommaan kiinni.

Miten ja miksi päädyit JWD Palveluille?

Kuulin että Karo lähti muualle töihin ja halusin ehdottomasti jatkaa Karon kanssa yhteistyötä kun kaikki hommat ovat aiemminkin sujuneet hyvin. Kaikki sovitut asiat on pidetty ja koen että minun kannalta tehdään talon puolelta oikeita ratkaisuja liittyen mm. työympäristöön. Liksat ovat aina ajallaan, menneet oikein ja yllättävien tilanteiden kannalta tieto siitä, että palkkaennakkoakin on tarvittaessa saatavilla tiukan paikan tullen helpottaa mieltä. Kaikki työt ovat järjestyneet todella hyvin, koskien mm. uusia työmaita, työvaatteita ja muuta.

Mikä fiilis valinnasta?

Ihan hyvä fiilis, ihan jees. Kyllä se aina vähän imartelee tällainen palkinto ja tunnustus, mutta ei saa nousta hattuun, jatketaan samaan malliin.

Terveisiä kenellekään?

Ei tässä kohtaa terveisiä kenellekään, ei edes pomoille työmaalla.

Haaste/kysymys seuraavalle kk-työntekijälle?

Isoin Mikan tänä vuonna nostama kala on 6 kg hauki. Kysymys tässä vaiheessa kuuluukin, että onko syyskuun kuukauden työntekijäksi valittava henkilö mahdollisesti nostanut isomman vonkaleen?

 

Syyskuu pyörähti käyntiin ja samalla myös skaba kuukauden työntekijän pestistä on käynnissä. Lokakuun alussa tullaan palkitsemaan kolmatta kertaa kuukauden jiiweedeeläinen ja saadaan myös tietää onko hänessä kalastajan vikaa. Tässä kohtaa yhdessä Mikan kanssa halutaan toivottaa kaikille tsemppiä viileneviin ilmoihin ja hämärtyviin päiviin!