fbpx

Helmikuu 2020 – Thomas Sandell

Helmikuu 2020. Järjestyksessään JWD:n historian 20. kuukauden työntekijä kantaa nimeä Thomas Sandell. Herra sai tämän kunnian tavalla, joka on mahdollista vain, jos hoitaa homman meidän nimen mukaisesti Job Well Done -meiningillä.

Meidän kautta viime vuoden heinäkuussa maanrakennuspuolen hommiin lähtenyt Thomas Sandell päätyy tilanteeseen, jossa alkuperäisellä asiakasyrityksellä lisätyövoiman tarve päättyy projektin valmistuessa ja Thomaksella on niin sanotusti homma katkolla. Palaset kuitenkin loksahtaa paikoilleen ja herra työllistyy uudelle asiakkaalle ja uudelle työmaalle.

Suurin piirtein samoihin aikoihin meidän Karo ja Jukka käyvät tapaamassa meille täysin uutta mahdollista asiakasta, joka kertoo nähneensä meidän takki päällä nuorehkon todella reippaan ja asiallisen kaverin työmaalla juuri tällä viikolla. Palapelin palaset kun yhdistää niin saadaan selville, että kehuja keräillyt reipas ja asiallinen kaveri on juurikin kyseisellä työmaalla samalla viikolla aloittanut Thomas.

Thomas on tietysti kehuja kerännyt meidän asiakkaalta kohta jo vuoden mittaisella JWD ajallaan useampaan kertaan ja on kyllä nostanut omia osakkeitaan kuukauden työntekijän valintaraadin silmissä tasaisesti. Nyt tapahtui kuitenkin jotain sellaista, joka meidän silmissä on täysin poikkeuksellista positiivisessa mielessä ja kiitos siitä kuuluu Thomakselle.

Vapaa-ajalla Thomas on urheilumiehiä ja päätettiin palkita mies parhaalla mahdollisella urheiluihmisen sohvaperunapaketilla eli piffaamalla miehelle Viaplayn kolmeksi kuukaudeksi. Tietysti koronatilanne on vaikuttanut palvelun sisältöön radikaalisti, mutta tultiin siihen tulokseen, että eiköhän tässä syksyllä taas urheilu pyöri ja siinä kohdassa paketille kyllä tulee käyttöä kun tykkää seurata urheilua laidasta laitaan. Klassiseen Urheiluruutu -tyyliin jatketaan:

Thomas, miltä nyt tuntuu?

Hyvä fiilis! Kiva tietää, että työpanosta arvostetaan ja omasta mielestä hyvin tehty työ huomataan. Tai siis mähän vaan laitoin pitkää päätyyn ja perään 😅

Mikä tekee hyvän työntekijän / miten tullaan valituksi kuukauden työntekijäksi?

Ahkeralla tekemisellä varmaan iso rooli tässä kohtaa. Itse nostaisin myös sosiaaliset taidot esille isoksi tekijäksi. Auttaa paljon kun osaa kuunnella ja jutella ihmisten kanssa sekä ymmärtää myös sen, että ihmiset on erilaisia. Työmaalla kuitenkin kommunikaatio on isossa roolissa, sillä tiimityötä tehdään jatkuvasti ja yhteen hiileen puhaltamalla päästään parempiin lopputuloksiin.

Miten ja miksi päädyit JWD:lle töihin?

Olen aiemmin ollut isommilla vuokrafirmoilla ja viime kesänä kaipasin ehkä vähän vaihtelua pienempään. Ei sillä että isoilla olisi homma mennyt huonosti tai mitään, mutta ehkä jonkunlainen arvostuksen puute siellä on läsnä. JWD:n ilmoituksesta ja sivuista jäi alun perin sellainen käsitys, että täällä asiat saattaisivat olla toisin ja päätin jättää hakemuksen. Nopeasti sitten päädyinkin istumaan Mikaa vastapäätä haastatteluun ja Mika sai mut vakuuttuneeksi siitä, että täällä olisi eri meininki. Ja niinhän se on ollutkin!

Tammikuun kuukauden työntekijä Zyron heitti ilmoille sellaisen haasteen, että kuinka monta yritystä vaaditaan yhden jalan slaavikyykkyyn kaatumatta, miten on?

Tälleen kumisaappaat ja sadevaatteet päällä kylmiltään en lähde kokeilemaan 😂 Kyllä se kuitenkin käsipalloveskarilta luonnistuu iisisti! 😉

Kysymys/haaste ensi kuun työntekijälle?

Vappu on tänä vuonna vähän erilainen, millaset vappusuunnitelmat seuraavalla kandidaatilla on? Itse olen lähdössä mökille pienellä porukalla turvavälejä kunnioittaen.

Kiitos Thomas meidän ideologian mukaisesta suorittamisesta, Job Well Done!