fbpx

Joulukuu 2018 – Markku Miinalainen

Joulukuu etenee kovaa vauhtia kohti joulua ja arkipyhiä. Lyhyen hengähdystauon paikka siis. Voisiko sanoa että kohta ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua, sillä nuoret leijonat aloittaa kohta kisaurakkansa (ja pelit näkee jälleen kerran tv:n välityksellä), ja toinen suuri urakka on kun uunit laitetaan yöksi 100-125 c/asteeseen ja aletaan tekemään voikkareita jotta jaksaa valvoa kinkun äärellä.

Kumpi on mielekkäämpää, lätkä vai kinkun paistaminen, sen saa itse kukin päättää. Meidän toimiston tontuista Karo tekee molemmat yllä olevista, Ville toisen (kattelee lätkää tottakai) ja Marika tuntee jääkiekkoilijoista vain Sergio Ramosin…

Ja jotta tarinan päätähti ei unohtuisi, niin joulukuun kuukauden työntekijä palkinto menee raudanlujalle maanrakennusalan ammattilaiselle, kenen postikuoressa lukee nimi Markku Miinalainen. Markku diggaa Karon tavoin lätkästä ja hyvästä ruoasta. Mies on intohimoinen narri-fani ja kun kk-työntekijän palkintoa mietittiin, ja kausikortit löytyi jo taskusta, niin ei kannattanut lätkämatsiin tikettejä miettiä. Seuraavaksi paras asia, jota (vaatteet päällä) pystyy tekemään, on hyvän ruoan syöminen. Ja mikäs sen parempaa näin joulukuussa kuin kunnon kinkku. Ei tarvinnut kauan miettiä että mistä muualta saisi parempaa kinkkua kuin Roslundilta. Eli ei muuta kuin Markku jousille Karon kyytiin (Markku ihmetteli miksei kauhukahvoja autosta löydy!) ja keula kohti Teurastamon Porttia. Huipuille pitää tarjota parhaat eväät ja täältä niitä saa! Joulukuun kk-työntekijä palkinnoksi Markku sai valita kinkun ja matkaan lähti n. 9 kg kinkku. Annetaan Markun itse vähän kertoa fiiliksistä kun mies sai tietää valinnasta joulukuun kk-työntekijäksi:

Markku, mikä fiilis valinnasta?

Tyytyväinen olen, todella tyytyväinen. Eipä mulla tässä muuta, en ala valittamaan.

Markku otti naureskellen palkinnon vastaan ja jatkoi

Kysy joulun jälkeen uudelleen, luulen että olen aika pulleassa kunnossa.

Markku aikoinaan soitteli ja kyseli vapaa-ajalle hupparia ja sellainen miehelle hommattiin.

Ei teillä olisi yhtä kokoa isompaa hupparia, sen verran tulee varmaan jouluna syötyä..?

Mikä tekee hyvän työntekijän / miten tullaan valituksi kuukauden työntekijäksi?

Esimerkiksi ammattitaito ja hyvä työnantaja. Hyvällä työnantajalla tarkoitan tässä JWD Palveluita ja asiakasyritystä missä työskentelen, sillä täällä on hyvä tekemisen meininki.

Miten ja miksi päädyit JWD Palveluille?

Karon kanssa ollaan monta vuotta tehty yhteistyötä. Tunnen Karon jo vuosien takaa ja soittelin tuossa keväällä kun näytti että olisin ehkä töitä vailla. Kaikki asiat on mennyt niin kuin on sovittu. Oli aika hiton helppo oli tehdä valinta kun Karo soitteli ja kyseli töihin. Halusin ehdottomasti tehdä Karon ja Villen kanssa yhteistyötä ja siksi JWD:lle päädyin.

Marraskuun kuukauden työntekijä Toomas oli kiinnostunut kuulemaan, onko seuraava tittelinhaltija koskaan päässyt toimimaan joulupukin hommissa? Ja jos on, niin miten hommat sujuivat ja millainen pukin keikka oli kyseessä? Ja tärkeänä tietona, oliko asiakas tyytyväinen?

On päässyt toimimaan pukin hommissa ja olin aika pukki. Hommat sujuivat vanhemman ammattimiehen varmuudella. Asiakas oli erittäin, erittäin tyytyväinen (tässä kohtaa en paljasta asiakasta).

Toinenkin kysymys oli, eli onko tullut kiivettyä mihinkään keittiöjakkaraa korkeammalle?

On tullut kiivettyä. Tai, noh, enimmäkseen tulee laskeuduttua. Nimittäin alemmas, tikapuita pitkin syvään monttuun.

Haaste seuraavalle kk-työntekijälle:

Oman elämän ikuisuuskysymyksenä heitetään nyt sellainen, että voittaako Jokerit koskaan KHL-mestaruutta? Lisäksi kiinnostaa onko tullut käytyä tänä talvena skrinnaamassa (eli luistelemassa)? Mies itse on käynyt ”Hiekkiksessä” ja Korsossa, mukana oli jopa Bauerit ja maila eli ihan kunnon gamet oli käynnissä.

 

Uus vuos uudet kujeet. JWD ja Markku toivottaa kaikille tsemppiä tulevaan vuoteen ja sen tuomiin haasteisiin. Jos olet haasteita vaille, niin käy vilkaisemassa meidän avoimien työpaikkojen tarjonta, siellä haasteita riittää. Vuoden vaihtumisen yhteydessä tammikuussa tullaan palkitsemaan kuukauden työntekijän lisäksi myös vuoden 2018 työntekijä, joten pysykää kuulolla.