Lokakuu on taputeltu ja kuukauden työntekijän valintaraati on valinnut keskuudestamme tittelinsaajaksi tällä kertaa putkiasentajan, joka kantaa nimeä Miikka.
Miikka on meillä ollut keväästä saakka ja kerännyt kehuja asiakkaan suunnalta matkan varrella useaan otteeseen. Sen lisäksi mainitsemisen arvoista on myös se, että Miikkan vinkkien&suositusten kautta meidän poppoo on kasvanut entisestään parilla putkarilla. Vaikka näistä vinkkipalkkiot jaellaan ihan automaationa muutenkin, niin kyllä se on rehellisyyden nimissä meille iso juttu, että meitä suositellaan työnantajana.
Vapaa-aika Miikkalla kuluu perheen parissa ja ajateltiinkin tässä kohtaa palkitsemisen kannalta nimenomaan yhteisen ajan ja vatsalaukun kautta palkita herra Treffipubin ravintolalahjakortilla. Palkitsemisseremonioiden yhteydessä vaihdettiin Miikkan kanssa Urheiluruutu -tyyliin kuulumiset:
Miikka, mikä fiilis valinnasta?
Otettu fiilis, ei mitenkään itsestäänselvää, että työpanosta erikseen huomioidaan.
Mikä tekee hyvän työntekijän / miten tullaan valituksi kuukauden työntekijäksi?
Kai se aina siitä lähtee, että hoitaa omat hommat eli tietynlainen luotettavuus / lojaalisuus, mutta erittäin tärkeää on myös se, että oman navan lisäksi ajattelee myös muita.
Miten ja miksi päädyit JWD:lle töihin?
Taisi mennä jotakuinkin niin, että Googlen kautta löytyi ensin asiallinen työpaikkailmoitus ja se poiki sitten puhelinsoiton kautta aika nopeasti pätevän ammattiosaamista oikeasti kartuttavan työhaastattelun iltapäivälle ja seuraavana aamupäivänä oli jo kohde tiedossa niin homma vakuutti kyllä heti kättelyssä. Senkin jälkeen homma on sujunut kuin rasvattu ja onhan JWD:lle tosiaan tullut jo pari tuttua vinkattuakin.
Syyskuussa meidän kuukauden työntekijä Karoliina heitti ilmoille seuraavat kyssärit: Mikä pitää sinut motivoituneena työssä? Miten saat motivaation pidettyä yllä? Onko tiettyjä rutiineja päivässä?
Paha kyssäri. Vähän tekis mieli sanoa, että tietynlainen ”pakko” motivoi. 😉 Pakkohan sitä on jotain tehdä, että saa leivän pöytään itselle ja perheelle sekä valoa pimeisiin syysiltoihin. Todellisuudessa kuitenkin pakon lisäksi hyvä työilmapiiri ja asiallinen palkkaus ovat itselle kyllä isoja motivaattoreita. Mitään erikoisia rutiineja ei nyt tule heti mieleen.
Kysymys/haaste ensi kuun työntekijälle?
Miten pidät itsestä huolta, tuleeko vapaa-ajalla liikuttua?